Itsevarmuus on asia, jonka kanssa kamppailemme läpi elämän. Se kasvaa ja laskee, kaikilla eri syistä. Aloitin oman kamppailuni itsevarmuuden kanssa yli 3 vuotta sitten, kun minulla todettiin vakava purentavika. Hampaani olivat täysi kaaos ja sepäs ilahdutti
15-vuotiasta yläaste tyttöä. Multa revittiin kulmahampaat keväällä 2011 ja elin vuoden niin. Silloin aloin havahtua siihen mikä oli edessä ja keväällä 2012 mulle kerrottiin hammaslääkärissä huonot uutiset. "Kiinteät kojeet 2,5v". Muistan elävästi sen vihan kun kävelin hammaslääkärin huoneesta pois. Miksi kaikki huomattiin vasta nyt? Kaikilla oli raudat ala-asteella, mutta mä oon menossa lukioon. En saa ikinä kavereita.
15-vuotiasta yläaste tyttöä. Multa revittiin kulmahampaat keväällä 2011 ja elin vuoden niin. Silloin aloin havahtua siihen mikä oli edessä ja keväällä 2012 mulle kerrottiin hammaslääkärissä huonot uutiset. "Kiinteät kojeet 2,5v". Muistan elävästi sen vihan kun kävelin hammaslääkärin huoneesta pois. Miksi kaikki huomattiin vasta nyt? Kaikilla oli raudat ala-asteella, mutta mä oon menossa lukioon. En saa ikinä kavereita.
Muistan myös elävästi sen, kun sain raudat suuhun. Oona oli mun tukena mukana ja kun ekan kerran katoin peilistä, en ajatellu muutakun että 2,5 v tämän näköisenä oli mentävä. En tykännyt yhtään. Suu oli verillä ja olin kokoajan kivuissa. Raudat ei tuonut pelkkää itsevarmuuden heikkenemistä, se toi kipua ja unettomia öitä.
Kaikki toivo katosi, kun hammaslääkäri iski raudat myös alahampaille. Kipu ei lakannu sitten millään. Lukion ekat päivät lähesty
ja mä olin ihan paniikissa. "Ei kukaan halua kaveria, joka näyttää siltä miltä ala-asteella näytettiin." Itsevarmuus oli aika lähellä olematonta, enkä hymyilly lähes ollenkaan. Miksi hymyillä, kun suusta paistaa kasa rautaa.
Mä sain aina kaiken mahollisen tuen mun läheisiltä, ihan puolitutuiltakin ja mua tsempattiin ihan kauheesti. Olin siitä kiitollinen,
mutta mikään ulkopuolinen ei voinut vaikuttaa siihen vähäiseen itsevarmuuden rippeeseen mikä mussa oli jäljellä. Olin jo tottunut peilikuvaan, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi miellyttänyt. Muistan silti elävästi sen kerran, kun kaikki muuttui hammaslääkärikäynnillä. Muistan elävästi sen päivän, kun merkkasin kalenteriin ylös 28.10.2013.
Se kaikki oli ohi. Prosessi oli edenny oletettua paremmin ja sain raudat pois 1,5 v ajan jälkeen. En oo varmaan ikinä hymyilly niin aidosti ja niin puhtaasta onnesta. Nää kuvat on pari päivää poiston jälkeen ja niistä välittyy kyllä onnen hymy.
Itsevarmuus on mulle nykyään aivan eri asia. Mä rakastan mun hymyä, mun hampaita ja sitä faktaa, että mulla oli raudat. Oon
niin suuresti kiitollinen koko prosessista, joka ikisestä kyyneleestä ja unettomasta yöstä; kaikki oli sen arvosta. En vois myöskään
olla kiitollisempi siitä tuesta mitä sain ja joka sai mut jaksamaan koko pitkän ajan läpi. Sanoinko jo kiitollinen? Mä vaan oon. Ja
niin paljon. Myös siitä, että mun itsevarmuus on palannut. Mä voin näyttää että oon ilonen ja onnellinen, ilman tunnetta siitä että
niin paljon. Myös siitä, että mun itsevarmuus on palannut. Mä voin näyttää että oon ilonen ja onnellinen, ilman tunnetta siitä että
- Miira